torstai 23. maaliskuuta 2017

Heidi: ei menny ihan putkeen....

Viime postauksessa mainitsin että aloitan psykiatrisen päiväosaston.
Päiväosasto on muuten kuin psykatrinen osasto, mutta siellä ei tosiaan olla yötä, vaan mennään aamulla ja iltapäivällä johonkin aikaan sitte voi lähtee kotiin...

Menin maanantai aamulla sinne odottavin mielin. Tiesin että olen taas masentunut ja viimekerralla kun olin siellä 3 viikkoa, vaikutti se mun oloon tosi positiivisesti.
Olin iloinen siitä että saan vähän päivärytmiä, joudun pakottamaan itseni ulos asunnosta ja tapaan muita ihmisiä ja saan hiukan enemmän sosiaalista elämää.

Olin tyytyväinen kun kuulin että mulla on sama hoitaja kuin viimekerrallakin, pidin häntä viimeksi todella mukavana.

Noh, olin mä siellä sen maanantai päivän...

Meillä oli hoitopalaveri lääkärin ja kahden hoitajan kanssa, johon kuului siis myös tämä hoitaja jota olin aikasemmin pitänyt tosi mukavana...

Lääkäri vaikutti tosi mukavalta, mutta tää hoitaja alko huutaa ku palosireeni.
Mä en voi vaan jäädä kotiin makaamaan! Mä EN VOI vaan turvautua lääkkeisiin!! Sanoin että haluan opiskelemaan, mutta en voi tällähetkellä koska mulla on niin huono muisti ja uskon sen johtuvan Lamictalista.
Kuulin kuinka lääkäri yritti piipittää taustalta, että moni on sanonut sitä, että se on ihan normaalia... Mutta hoitaja huusi tän päälle että mun pitää lopettaa sitten se lääke, että valitsenko mielummin huonomuistisuuden ja lääkkeen kuin sen että menisin opiskelemaan!!??!?
Tässä vaiheessa mä aloin jo itkemään. Sanoin että valitsen mielummin huonomuistisuuden kuin sen että raivopäissäni tapan jonkun.
(Lamictal tasaa mun mielialaa, enkä hermostu nykyään niin helposti kuin ennen.)

DKT on nyt sun ainoo lääke. Sun pitää poistua vähintään kahdeksaksi tunniksi pois kotoota. Ethän sä mitään taitoja opi jos et käy töissä!? Miks sairasloma on kirjotettu noin pitkälle?! (30.6.) Sen voi tarvittaessa keskeyttää!! Mikset käytä mitään ehkäsyä, vaikka et halua lapsia?!?! Nyt pitää alkaa parantaa muistia! Sä MENET tsemppitaloon. Ai se koulutuspaikka tulee keväällä hakuun? NYT ON KEVÄT!!!!!!! Vai et Vervee ootte suunnitellu?!? Se on AIVAN LIIAN PITKÄ prosessi sulle!!!! Ja niin edelleen ja niin edelleen...

Menin ihan lukkoon, iski pakokauhu. Kaiken tän se HUUTAA mulle.

Mä yritin änkyttää sinne väliin et kyl DKT:sta on ollu hyötyä... Tiedän että saiken voi keskeyttää... En käytä ehkäsyä koska hormonaalisista sekoo pää, enkä oo 10 vuoteen tullu raskaaks vaikka oon ollu ilman ehkäsyy.... Oon koittanu parantaa muistia esim kertaamalla Saksan kielioppia ja sanoja...

Unohdin kaiken mistä mun piti mainita sille LÄÄKÄRILLE... Ihan kaikki, menin ihan lukkoon ja lopulta en saanut enää sanaa suustani. Nyökytin vain kauhuissani...
Mun piti kertoa just näistä opiskeluhaaveista, kuntoutumissuunnitelmasta, psykoterapiasta, fyysisistä oireista, psyykkisistä oireista, lääkityksestä ja eri vaihtoehdoista parantaa oloa, mut kaikki päätettiin jo mun puolesta, ilman että multa kysytään mitään tai edes että saisin suun vuoron...

Tuli olo että se hoitaja pitää mua vaan laiskana paskana, että menisin vaan töihin. Niin helppoa kun se onkin. Tottakai menisin.Ja tottakai haluan töihin! Ei mua huvita vaan himassa maata kaikenaikaa... En oo koskaan ollu näin kauaa pois työelämästä/koulusta. Aina oon keksiny jotain. Nyt toi mieliala vaan sahaa niin perkeleesti ees taas ja nää romahdukset on hypomananisten kausien jälkeen aika helvetinmoisia... Ja enhän mä voi Lamictalia lopettaa kuin seinään että saisin muistini takaisin? ....

Kyl jäi niin paska maku suuhun sen tapaamisen jälkeen...

Lopuksi lääkäri vaan sanoi että oon siellä 2 viikkoa.

Menin juomaan kahvit ja päätin jo siinä, etten palaa enää koskaan... Todella ammattimaista käytöstä...


tiistai 21. maaliskuuta 2017

Krista: Marina Grill it

Hektistä tuntuu olevan elämä tällä hetkellä. Aika menee ihan yhtäkkiä, viimeisestä bloggauksestakin jo aikaa, vaikka tuntuu että vastahan kirjoittelin. 
Perjantaina oltiin ystävän, Merin kummitädin (heitä on kolme kaikenkaikkiaan), katsomassa Tom of Finland. En oikein osannut odottaa elokuvalta mitään, kun melko uusi tuttavuus tämä Tom of Finland minulle on. Mutta tykkäsin kyllä ja suosittelen lämpimästi, kyllä siinä melkein itku tuli. Ja aivan mahtavaa miten on edetty myös homoseksuaalien oikeuksien/etuuksien saralla, toki aika kauhealta tuntuu että ihmisiä on tapettu ja rankaistu vain seksuaalisen suuntautimisen takia. 





Sunnuntaina olimme isoäitini, Merin isoisoäidin, syntymäpäiviä juhlistamassa Marina Grill it ravintolassa. Ravintola oli mielestäni hieno ja lapset huomioitiin todella hyvin. Siinä ainoat positiiviset kokemukset ravintolan osalta olikin. Menu oli mielestäni melko suppea ja hintakaan ei ollut kovinkaan edullinen. Lisäksi olimme ensimmäiset asiakkaat, ja viereisen pöydän porukalle jo ilmoitettiin että kanaruuat olisi loppu. Hämmentää miten tasokkaalla ravintolalla voi loppua jokin ruoka-aine yhden pöytätilauksen jälkeen. Ruoka tuli pöytään vasta tunnin päästä tilauksesta, lapset kyllä onneksi saivat muiden alkupalojen lomassa omat annoksensa. Lasten ruokien jauhelihapihvit mauttomat, käristyneet ja aivan mustat, eikä todellakaan maistuneet hyvältä. Tilattujen pihvien kypsyystasot ei vastanneet haluttua kypsyyttä. Itse tilasin Porsaan kylkirullan ja pippurikastiketta 21€. Kylkirulla oli hiiltynyt ja maistui palaneelta, kastikkeessa ei ollut juuri mitään makua, ainakaan toivomaani pippurista makua en siitä löytäny. Mihin ravintolan mausteet oli piilotettu? Merille otin jauhelihapihvin ja ranskalaisia, johon kuului myös salaatti. Vain ranskalaiset maistuivat, myös siskoni pojalle maistui vain ranskalaiset, enkä ihmettele. Jauhelihapihvit olivat karsean makuisia. En menisi toiste, enkä suosittelisi ravintolaa, en ainakaan a la carte-listaa.


Pikku-Mee jaksoi todella hienosti yli 2h istua syöttötuolissa, koko ruokailun ajan. <3

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Heidi: Kuulumisia.

Heips vaan taas! Viikon hiljaiselon jälkeen ajattelin tänne jotakin tulla välillä postailemaan. Suoraa sanottuna kirjottelu on jäänyt ihan rehellisen väsymyksen takia ja ehkä hiukan laiskuudenkin...
Sen verran oon bloggerissa saanut käytyä, että oon lisännyt blogit.fi ja blogipolun sivupalkkiin, joita klikkaamalla pääset seuraamaan meitä myös niillä sivuilla *vink vink* ;)

Oon ollu viime viikonlopusta asti niin väsynyt etten jaksanut edes tiistai aamulla lähteä terapiaan.


Oltiin viimelauantaina ystävämme, Jaanan, synttäreillä ja mua alko jo lauantai aamulla aikamoinen väsymys painamaan silmää... Ihmettelin että mistä ihmeestä tää mahto johtua, mutta olin ollut viimiset 2-3 viikkoa ku duracel-pupu ja nukkunut 5-7 yöunia, jotka kostautui nyt...



 
Jose ja mä.



Jaana on ammatiltaan viittä vaille valmis kokki ja oli tehnyt meille ihan taivaallisen hyvää crème brûléetä!!

Tää viikko on oikeestaan mennyt mun kohdalla jotenkin ihan ohi. En ole tehnyt yhtään mitään!!
Maannut sohvalla ja kattelut Game of Thronesia alusta toiseen tuotantokauteen asti. Oon nukkunut pitkään ja mennyt ajoissa nukkumaan. Oon ollut tosi hermostunutkin, johtuen varmaan siitä että alotan huomenna psykiatrisella päiväosastolla...
Mun on jokaisena nättinä päivänä tehnyt mieli lähteä ulos fillaroimaan... En oo saanu aikaseks. Jo pelkästään itärillä (n. 100 metrin päässä) käyminen on tuntunut ihan ylivoimasen vaikeelta tehtävältä... Ei oo huvittanut tehdä yhtään mitään. 

Tänään kuitenkin päätin että nyt on pakko jo päästä vähän ulkoilmaan ja ehdotin että lähdetään mökille grillaamaan. Mukaan tuli myös ystävämme Jani, mun broidi Sami ja hänen vaimonsa Nati.
Nati on kotoisin Thaimaasta, eikä ole oikein näihin meidän pakkasiin tottunut, joten hän lähinnä vaan paleli mökissä sisällä takkatulen vieressä.
Naureskelin että nää ilmat alkaa oleen meille suomalaisille lämpimiä jo, mutta osaan vaan kuvitella miltä hänestä tuntuu tulla tänne pakkaseen +40 asteen lämmöstä!!





Mökillä oli vielä ihan täysi talvi. Se on niin puiden suojassa, ettei aurinko oikeen pääse lämmittämään. Sovittiin kevät-talkoot ens kuulle, mennään vähän raivaamaan risuja pois ja maalailemaan ulkorakennusta kunhan säät vaan sallii..


Meidän prunnikin oli ihan jäässä...





                                      Rrrrilli. Koko terassi oli ihan lumen ja jään peitossa.


Naapurin koirakin haisto makkarat ja tuli meidän kanssa hengailemaan vähät välittäen omistajan vihellyksistä ja kutsuista kotiin :D









Leppoisaa sunnuntaita kaikille! Miten teidän viikko ja viikonloppu on mennyt?





 


perjantai 10. maaliskuuta 2017

Heidi: Whatever Motherfuckers keikkakuvia TVO 10.3.2017






Jos teitä kiinnostaa tämä Turkulainen heavypunkrock-bändi, pääset heidän facebooksivuilleen TÄSTÄ!
 
  

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Heidi: Tom of Finland.

Lähettiin eilen Jannen kanssa ihan extemporee leffaan. Nuokuttiin kummatkin sängyssä tylsistyneenä ja Janne sai idean että lähetäämpä leffaan koska meillä oli kaksi vapaalippua jotka Janne sai leffa kuvauksista n. kk sitten.
No eipä siellä pyörinyt oikeestaan mitään muuta mielenkiintoista kun tuo Tom of Finland. Mä muutenkin olin todella kiinnostunut siitä leffasta, koska mä diggailen kaikkia tositapahtumiin perustuvia ja dokumentti elokuvia.
Broidi kävi sen viimeviikonloppuna katsomassa ja voi helvatos mikä haloo siitä nousi facebookissa. Kaikkein eniten ehkä ärsytti se kommentti missä sanottiin että ei tuollasta leffaa kuulu mennä katsomaan! :D
Miks ei?
Mä siinä postauksessa pelottelin heteromiehiä että siellä elokuvateatterissa sellanen korkeempi voima levittää sellasta homopölyä mikä muuttaa kaikki heteromiehet homoiksi.

Leffa kertoo siis Tom of Finladista (Touko Laaksonen) joka on kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia kuvataiteilijoita. Piirrokset ovat homoeroottisia ja Laaksonen on vaikuttanut merkittävästi 90-luvun homokulttuuriin. Ootte varmaan nähnyt näitä piirroksia esim. kaupassa kaffepaketin kyljessä...

Leffa oli ok. Kyllä mä sen varmasti ostan kun se tulee DVD:lle mutta ei se niin hyvä ollut että mä sitä sen suuremmin hehkuttaisin. Sanoisin että leffaliput ei mennyt hukkaan.
Tunteisiin se meni. Suruakin siinä koettiin, mutta myös löyty ihan hauskoja kohtauksia.
Harmittaa kun niin moni kuvittelee sen olevan joku homoporno elokuva, mutta siinä ei pornoa ollut.

Käykää ihmeessä katsomassa, se on yksi Suomen 100v juhlavuoden elokuvista!












tiistai 7. maaliskuuta 2017

Krista: Parisuhdeasiaa

Mä olen aina ihastunut vanhempiin, yleensä aika paljonkin vanhempiin miehiin, ikähaarukka n.10-25 vuotta minua vanhempia. Pari poikkeustakin toki on ihan teiniaikoina, mutten oikeen kokenut sitä omakseni. Ehkä vanhemmissa miehissä oli sitä varmuutta, heillä oli jo kokemusta naisista ja olenpahan jotain ehkä oppinutkin. Suhteet on olleet aika hurjia, ja harvassa olen loppujen lopuksi ollut kovinkaan onnellinen. On petetty, jätetty, vaihdettu parhaaseen ystävään, välinpitämättömyyttä ja alkoholismia. Alkoholistit on olleet se isoin ryhmä, mun ristini kantaa. Viimeisimpien seurustelusuhteiden miehet ei ole olleet pahoja tai edes kamalia, mutta alkoholi teki (ja tekee edelleen) heistä myrkyllisiä, energiasyöppöjä ja epäluotettavia miehiä. En tiedä miksi, mutta sellaisia ne on enemmän tai vähemmän olleet kaikki. Merin isä on myös alkoholisti, eikä hän ole tekemisissä tyttärensä kanssa, mutta se on täysin hänen oma valinta. 



Kyllä, taidan rakastaa häntä. <3


Elämässäni alkoi kuitenkin puhaltaa täysin uudet tuulet joulukuun alussa. Merin kummitäti, rakas ystäväni, ja eräs yhteinen ystävämme järjesti mulle sokkotreffit. Sokkotreffit Samin kanssa. Mä en ole koskaan aikaisemmin ollut sokkotreffeillä, lisäksi treffit oli sovittu hänen "kotiin". Kuinka paljon lisää jännitettävää aivan uuteen tilanteeseen. Luotin kuitenkin ystäviini, että kyseessä on ihan kiltti nuorimies, he tuntevat Samin jo nuoruudestaan. Vielä 5 minuuttia ennen treffejä istuin viereisen kirjaston vessassa, kun suolisto heitti kuperkeikkaa. Noh, voitte ehkä arvata että hyvinhän siinä kävi. 

Opetteleminen toki tässäkin on. Miten kuuluu olla miehen kanssa, joka on ollut vain yhdessä(1!) vakavassa suhteessa, 9-vuotta sitten, joka on hirmu kiltti ja vain 4 vuotta vanhempi, joka EI ole alkoholisti?! Jo ennen minun ja Merin isän eroa kävin juttelemassa ammattilaisen kanssa, ja uskon että olen sen ansiosta nyt tässä. Olen osannut tehdä oikeita ratkaisuja, ajatella asioita hiukan laajemmalti, saanut uusia näkökulmia, päässyt yli ja vihdoin olla tässä. Onnellisessa, ihan ihanan uudenlaisessa parisuhteessa. 



Ja luulisin, että hän minua <3


Pieni rakas Meri-tyttönen tänään 1v5kk, jonka kunniaksi tämä kuva. Rakkaalla lapsella on monta lempinimeä, tässä käytetyimpiä: Mee, Mertsi, Merberi, Metussiina, Piipana, Pirppis, Pirpana 💗


Meri 1v5kk kuvassa mukana myös hänen serkku 3v10kk

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Heidi: Kirppistelyä ja Pancho Villa.

Käytiin itseasiassa jo eilen Jannen kanssa Hassisen kirpparilla, jota oon täällä aikasemminkin hehkuttanut että siellä teen edullisimmat ja parhaimmat löydöt.

Mun lupaus, etten osta itselleni vähään aikaan vaatteita ei sitte oikeen toiminut ku pääsin Hassiselle...
Sieltä irtos paitoja alle kahdella eurolla. Muutama ihan iskemätönkin.



Nää paidat on kivoja senkin puoleen että oon alkanut nyt täyttää vaatekaappia myös muullakin värilla kuin mustalla!! Harmaa ei edelleenkään sovi.


Mä olin aivan innoissani kun löysin nämä viisi kirjaa 2€/kpl, koska olen todella kiinnostunut henkisestä kasvusta! Mä just olin päivää aikasemmin sanonut Jannelle että jos mulle haluaa ostaa kirjoja, kannattaa ostaa mulle Viisas Elämä kirjoja ja niitä löytyykin aika monta jo kirjahyllystä. Nämä eivät ole Viisas Elämä kirjoja, mutta juuri sellasia joita etsin ja haluan lukea.

Kirjoja, kirjoja ja vielä lisää kirjoja... Janne löysi mulle Fifty Shades of Gray kirjan kolmannen osan eurolla! Halusin vielä tuon ykkösosan englannin kielisenä, sekin vain eurolla.






Leffoja eurolla ja vhs-kasetteja, joita keräilen (varsinkin Disney), eurolla!! :)

Oltiin ihan varmoja että taas menee kirpparille ihan tuhottoman paljon rahaa, mutta menikin vain n. kolmekymppiä ja Jannekin osti vaikka ja mitä.

Ja sitten tän päivän murkinoihin jotka vedettiin Pancho Villassa. Meidän piti mennä ensin mun broidin, Tommin, kanssa leffaan ja syömään, mutta ei päästy Jannen kanssa kun odoteltiin että joku tyyppi ois soittanut että mennään katsomaan autoa. Se tyyppi oli yhden aikaan tulossa Forssasta ja ei puhelua ole vieläkään kuulunut ja kello riipii viittä, että tais olla siinä se auto! :D
No ei siinä mitään, mentiin sit kahdestaan syömään.




Janne otti vanhan tutun Lonely Riderin ja mä koitin tälläkertaa Chevre (vuohenjuusto) salaatin, joka oli positiivinen ylläri ja annoskokokin oli niin suuri etten jaksanut kaikkea syödä.



Leppoisaa sunnuntaita kaikille!! Mites teidän viikonloppu on mennyt?

lauantai 4. maaliskuuta 2017

Heidi: Naistenpäivä tapahtuma Varissuolla.

Aamu alkoi jo klo 4. Kissa tietysti luuli että mä nousen antamaan hänelle ruokaa, tuli päälle hyppimään etten vahingossakaan nukahtaisi uudestaan. Mä en viitti sitä kieltää, koska se on nyt vasta vanhoilla päivillään oppinut luottamaan ihmisiin ja tulemaan mahan/jalkojen päälle iltasin nukkumaan. Nousin siitä tupakalle (mä kun lopetin juomisen, alotin tupakanpolton ja poltan nykyään kuin korsteeni..) ja sen jälkeen otin nukahtamislääkkeen ja nukuin ysiin.

Oltiin aikasemmin sovittu Kitin kanssa että mennään Varissuon Itäkeskukselle naistenpäivän tapahtumaan joka alkoi klo 11. Sitä ennen halusin käydä Vasemmistoliiton vaalikojulla joka oli laitettu Ärrän eteen ja pääsin vähän kyselemään mitä ehdokkaat ovat mieltä ja mitä ehdotuksia heillä olisi huutavaan asuntopulaan.


Kiti vetäsi siinä hernekeittoa, mä kupin kahvia ja kun oltiin tarpeeksi vaivattu yhtä kuntavaaliehdokasta olikin jo aika siirtyä vanhan S-marketin tiloihin Naistenpäivän hulinoihin.


Sata ensimmäisen paikalle saapunutta naista sai ruusut. Me odotettiin että pahin ruuhka menee ohi, mutta tytöt toivat meille ruusut jo pihalle :)





Mua kiinnosti eniten tapahtumassa hennatatuoinnin ottaminen, muutamalla eurolla aivan ihana tyttö teki mulle käteen hennan, mutta mä TIETYSTI menin sen heti ensimmäisenä tökkäsemaan johonkin ja se levis tuosta ranteen kohtaa. Eikä siinäkään vielä mitää, taivutin rannetta niin että se levisi vielä lisää :D Mutta sainpahan tuntumaa siihen, millaista tatuointia olen suunnitellut käteen.





 Tilaisuudessa pidettiin puheita, tanssiesityksiä ja paikalla oli myö Varissuon oma Varis! :) 

Siitä sitten siirryttiin vielä Oliveriin kaffelle.


Niinku huomaatte, mä sähläsin sitä vielä enemmän että se levis :D Ja tuossa oon kuorinut ne ylimääräiset pois ja se näyttää vielä ruskealta/kullanruskealta. Nyt se on tuosta hiukan tummunut ruskean/mustan väriseksi. Vähän on huono paikka tuo ranne kun hiukan sitä taivuttaa, väri leviää. Tämä pysyy iholla max 2 viikkoa :)

torstai 2. maaliskuuta 2017

Heidi: Throwback thursday, menneisyydestä ja riippuvaisen persoonallisuuden vaikutuksista.

Mä luulin aina teininä että kun täytän 24 vuotta oon jo aikuinen jolla on omakotitalo, koira ja olen naimisissa. Tähän vaikutti varmasti se, että aloin seurustelemaan hiukan ennen kuin täytin 15 muutaman vuoden mua vanhemman pojan kanssa.
Meidän suhde kesti siihen vuoteen 2007 asti, jolloin olin täyttämässä 22 vuotta. Oltiin me siinä välissä n. vuosi erossakin, mutta kaipasin häntä silloin koko ajan, olin ihan sekaisin elämäni kanssa.

Jälkeenpäin kun mietin tätä suhdetta, se oli vain sitä, että olin riippuvainen tästä ihmisestä. Toisaalta hän ajoi mut myös siihen tilanteeseen etten voinut jättää häntä. Hän oli kontrollifriikki. Tapeltiin AINA kun oltiin humalassa, AINA. Siinä sitten myös nyrkit heilui ja lopulta tein ratkaisun että haluan lähteä tästä suhteesta...
Oliko se rakkautta, enpä usko. Olin niin nuori ja naiivi. Jälkeenpäin mietin etten ollut ollenkaan oma itseni. Pelkäsin sitä että hän jättää mut, alistuin ja koitin kaikin tavoin miellyttää. Lopulta se oli sitä että takerruin häneen koska en uskaltanut olla yksin, pelkäsin etten pärjää.
En pystynyt menemään edes kauppaan ilman häntä. 

 Eron jälkeen otin siihen laastarin ja dokasin 3kk. Mulla meni ihan helvetin lujaa ja olin maniassa, sekoilin menemään ja naapuri kävi mua joka päivä katsomassa ja varmistamassa että oon hengissä.
Laastari lähti vankilaan kolmeksi kuukaudeksi ja sieltä vapauduttuaan melko pian suhde sitten päättyikin. Otin taas itseäni niskasta kiinni, palasin työelämään ja jossain kohtaa muutin Turkuun ja menin opiskelemaan.

Tapasin taas muutaman vuoden mua vanhemman miehen.
Siitä tuli pakkomielle. En ollut rakastunut. Pakkomielle siitä että hän rakastais mua, takerruin, alistuin ja miellytin. Lopulta vaan kiukuttelin jatkuvasti perheelleni ja muille läheisilleni, koska en ollut oma itseni. Olin vain vihainen koko ajan kun en saanut pakkomielteiltäni sitä ihmistä rakastamaan mua.
Mua on niin helppo käyttää hyväksi tollasissa tilanteissa. Hänkin huomasi sen ja rajoitti mun menemisiä ja en saanut tavata ystäviä. Olin kiltisti aina hänen luonaan ja miellytin ja koitin miellyttää siinä aina epäonnistuen. Lopulta en jaksanut enää.


En kuitenkaan vieläkään oppinut olemaan yksin.

Olen muutaman kerran ollut myös kodittomanakin etsien vain sellaisia paikkoja ettei mun tarvi olla yksin.

Lopulta tajusin sen, että en voi ketään pakottaa olemaan mun kanssa ja mun pitää rakastaa itseäni enemmän, eikä antaa ihmisten käyttää hyväksi mun pakkomielteitä.

Edelleen oli muutamia lyhyitä suhteita joihin takerruin ja luulin kaiken olevan rakkautta. Se oli vain ehkä kuitenkin vain oman itseni piilottamista silläkin uhalla että loukkaan itseni pahasti.
Muutin takaisin Turkuun ja pakotin kavereita olemaan mun luona jatkuvasti ettei mun tarvi olla yksin.

Jossain kohtaa kuitenkin opin. olin muutamia kuukausia ihan yksin. Keskityin vaan omiin juttuihin ja duuniin. Opin samaan aikaan arvostamaan itseäni ja nauttimaan yksinäisyydestä. Tapailin ja treffailin aina välillä joitakin miehiä ja kyllä se kunnon järkevä parisuhdekin oli koko ajan toiveissa.



Kuvioihin tuli Janne. Ystävä mutta mies, josta olen aina sanonut etten koskaan olis hänen kanssaan vaikka hän olis viiminen mies maailmassa. Annoin kuitenkin mahdollisuuden. Pelkäsin että hänkin loukkaa mua ja loukkasihan se. Meillä oli ero monta kertaa todella lähellä. En pitänyt siitä hänen elämäntyylistään. Kaikesta kuitenkin selvittiin ja kun sanoin hänelle those magic words: mun ei ole pakko olla sun kanssa, eikä sun ole mikään pakko olla mun kanssa.
Janne muuttui. Sen muutoksen ansiosta mä olin vihdoin löytänyt sen ihmisen jonka kanssa haluan olla. Janne ei oo mulle pakkomielle, Janne ei ole se, ketä yritän kaikin tavoin miellyttää, Janne ei ole se johon takerrun vaan Janne on se ketä rakastan ja kenen kanssa mä voin olla ihan oma itseni.

Riippuvaisesta persoonallisuushäiriöstä sanotaan näin:
"Riippuvainen persoonallisuus saattaa iän myötä vähentyä. Sopivassa ihmissuhteessa oireisto saattaa pysyä käytännössä poissa."

Joten mä olen vihdoin löytänyt sen mitä olin 28 vuotta etsinyt.